AJANKOHTAISTA

Tärkeä päätös 15.11.2006: [ www.ymparisto.fi ->Lounais-Suomi]:
Ei uutta jätteenpolttolaitosta Turun Orikedolle.
Lounais-Suomen ympäristökeskus ei myönnä suunnitellulle uudelle jätteenpolttolaitokselle ympäristölupaa.

Vaasan hallinto-oikeuden päätös , joka koskee Ouluun suunniteltua jätteenpolttolaitosta. Jätteenpolttolaitokselle myönnetty ympäristölupa meni nurin kaavan perusteella (mm. lähin koulu noin 1,5 kilometrin päässä).

Hämeenkyrön jätteenpolttolaitoksen ja tuhkan läjityslaueen ympäristövaikutusten arviointiselostuksen nähtävilläoloaika on päättynyt.

Selostus on edelleen luettavissa ympäristöhallinnon nettisivuilla
www.ymparisto.fi/default.asp?contentid=152623&lan=FI

TULOSSA: Ympäristökeskus ilmoitti ennen juhannusta, että sen lausunnon nähtäville tulo YVA-selostuksesta siirtyy syyskuulle. Lausunnosta ei voi tehdä valituksia.

[LINKKI] Julkaisemme kokonaisuudessaan ympäristönsuojelun emeritusprofessori Pekka Nuortevan kirjoituksen.

[LINKKI] ympäristönsuojelun emeritusprofessori Pekka Nuortevan kirjeeseen, jota ei yleisötilaisuudessa 1.2.2006 luettu.

Tampereen ympäristönsuojeluyhdistyksen palaute/mielipide YVA:sta.

TÄHÄN MENNESSÄ TAPAHTUNUT:
Suunnittelu aloitettu jo loppuvuonna 2004, milloin sinä ensimmäisen kerran kuulit asiasta?

Ke 1.2.2006 klo 18-22 Pirkan Voiman YVA-menettelyn yleisötilaisuus jätteenpolttolaitoksesta Yhteiskoulun auditoriossa. Tilaisuudessa oli mahdollista esittää hanketta ja YVA-menettelyä koskevia kysymyksiä. Kaikkia kysymyksiä ei luettu eikä niiden tarkkaa määrää ilmoitettu. Kysymykset oli jätettävä kirjallisesti.

19.12.2005 Hämeenkyrön kunnanhallituksen kokous jossa käsiteltiin jätteenpolttolaitoksen tontin asemakaavoituksen jatkotilannetta

Joulukuun lopulla hankkeen valmistelijan käyttämän konsulttitoimiston käyttämän konsulttitoimiston kutsutuille hämeenkyröläisille järjestämä keskustelutilaisuus

Seurantaryhmän toinen kokous (avoin osallistumiselle, suunniteltu jo loka-marraskuun vaihteeseen, siirtyi alkuvuodelle 2006)

30.11.2005 Metsäliitto-konsernin informaatiotilaisuus kilpailukyvystä, energianhuollosta ja niihin liittyvästä "Pirkan Voima"-hankkeesta luottamushenkilöille (kunnanvaltuutetuille) ja viranhaltijoille. Esiintyjinä Metsäliitto-yhtymä, M-real Kyron tehdas ja Finnforest. Kaavoituskysymyksestä Metsämannut Oy. Tilaisuuden materiaali merkitty "Kopioiminen ja julkinen esittäminen kielletty ilman tekijän lupaa" joten hämeenkyröläisille ei käytännössä saa levittää tilaisuuden materiaalia. (Itselleen kopiointia varten materiaalia lainataan.)

Seurantaryhmän toinen kokous (avoin osallistumiselle, suunniteltu jo loka-marraskuun vaihteeseen, koska pidetään?)

10.11.2005 Kyro Powerin informaatiotilaisuus kunnanvaltuutetuille Hämeenkyrön energiatilanteesta
[tiedotusmateriaali]

17.10.2005 Hämeenkyrön kunnanhallitus päätti käynnistää osallistumis- ja arviointimenettelyn asemakaavan tekemiseksi Kyrösjärven rantaan suunnitellun polttolaitoksen tontille. Linkistä pöytäkirjaan, pykälä 142, sivut 498-500 [http://www.hameenkyro.fi/mp/db/file_library/x/IMG/13286/file/051017.pdf]

22.9.2005 Ympäristökeskuksen lausunto YVA-ohjelmasta [http://www.ymparisto.fi/download.asp?contentid=41565&lan=fi ]

12.9.2005 Vapon tiedotustilaisuus kunnanvaltuutetuille (uusinta)

28.6.2005 Kuulutus Vapon YVA-ohjelmasta
[http://www.ymparisto.fi/download.asp?contentid=37246&lan=fi ]

22.6.2005 Ympäristökeskuksen lausuntopyynnöt eri tahoille [http://www.ymparisto.fi/download.asp?contentid=37365&lan=fi ]

21.6.2005 Vapon YVA-ohjelma saapunut Pirkanmaan ympäristökeskukseen [http://www.ymparisto.fi/download.asp?contentid=37110&lan=fi ]

20.6.2005 Yleisötilaisuus (päällekkäin Hämeenkyrön Kunnanvaltuuston kokouksen kanssa)

17.6.2005 Seurantaryhmän ensimmäinen kokous, muistio kokouksesta
[http://www.ymparisto.fi/download.asp?contentid=37122&lan=fi ]

2.5.2005 Pirkanmaan Jätehuolto Oy on valinnut Vapo Oy:n jätteen energiana hyödyntäjäksi palvelusopimusperiaatteella. Vapo Oy hyödyntää jätteet ensisijaisesti Kyröskoskelle rakennettavassa energialaitoksessaan. Laitos tuottaa prosessihöyryä, kaukolämpöä ja sähköä. Tarjoukset yhteensä 90 000-130 000 tonnin kuiva- energia- ja puujätteen ja kierrätyspolttoaineen energiana hyödyntämisen palvelusta pyydettiin viime vuoden lopulla. Vapon lisäksi palvelua tarjosivat Fortum Oyj ja Porin Lämpövoima. Vapo Oy:n tarjous osoittautui edullisimmaksi ja hyödyntämisen on tarkoitus alkaa vuoden 2008 loppuun mennessä. Pirkanmaalla ongelmajätteet, biojäte ja materiaalina hyödynnettävät jätteet lajitellaan tehokkaasti syntypaikalla. Jäljelle jäävästä kuivajätteestä on tuotettu kierrätyspolttoainetta ja puhdasta biopolttoainetta jo vuodesta 1997 lähtien. Laajenevalla energiahyötykäytöllä saavutetaan valtakunnallisen jätesuunnitelman edellyttämä 70 % hyötykäyttöaste. Lisätietoja: toimitusjohtaja Pentti Rantala, puh. (03) 240 5222, 050 63102 tekninen johtaja Veikko Tervo, puh. (03) 240 5411, 050 553 6940 logistiikkapäällikkö Timo Varsala, puh. (03) 240 5421, 050 338 2463

16.3.2005 Vapo suunnittelee voimalaa Kyröskoskelle
Lämpö ja sähkö tuotetaan teollisuus- ja yhdyskuntajätteellä [http://www.vapo.fi/fin/etusivu/tiedotteet/?id=55&selNews=133 ]

20.1.2005 Metsäliitto ostaa Suomen valtiolta lisää Vapon osakkeita
Metsäliiton omistusosuus nousee 49,9%:een
[http://www.metsaliitto.fi/default.asp?path=1;68;53;527]

Loppuvuosi 2004, Pirkanmaan Jätehuolto Oy:n tarjouspyynnöt
90 000-130 000 tonnin vuosittaisesta jätteenkäsittelystä